Pekanpään kylän historiaa
Merta, jääkausia, asutusta
lähes tuhat vuotta
Tornionlaakson keskiaikaisen asutuksen ydinaluetta on ollut Kainuunkylän alue. Vuonna 1975 suoritettiin argeologiset kaivaukset tällä alueella. Tämä Kannalan kaivausten tulos osoitti, että lähes tuhat vuotta sitten tällä alueella on ollut asutusta. Arvokkain kaivauksista löytynyt esine on harava. Se todistaa maanviljelystä harjoitetun jo siihen aikaan.
Kaivausten kohteena on ollut myös Lassheikin pahta, joka sijaitsee Poikkilahdella. Tutkijat arvelivat, että paikalla olevat kivet ovat muinaiset käräjäkivet.
Esihistoriallisena aikana oli Tornionlaakso mereen peitossa. Useita jääkausia on myös ollut. Niiden seurauksena ovat muodostuneet Rousuvaaran kalliot.
Keisarin ja kuninkaan neuvonpito
Suomen sodan päättyessä vuonna 1809 olimme Ruotsin vallan alaisia. Neuvottelut rajasta kestivät pitkään. Ruotsalaiset olisivat halunneet rajaksi Kemijoen ja Venäjän keisari Kainuunjoen. Kerrotaan, että keisarilla oli syntymäpäivä ja siksi hän heltyi perääntymään alkuperäisestä vaatimuksestaan. Riita pantiin kahtia ja rajaksi tuli Tornionjoki. Venäjän vallan alta päästiin vasta Suomen itsenäistyessä vuonna 1917. Kylässämme olleet 30 kasakkaa saivat sen jälkeen lähtöpassin.
Historiaa, jota esittelemme
Historiaamme ovat myös evakot, lapin sota, lauttojen lasku, lohen kalastus, kesäkentät, ja "joppaus" eli salakuljetus. Piirroksessa evakot ovat menossa lautalle, jolla he ylittävät Tornionjoen. Takana näkyvät Ruotsin ranta ja vaarat.